Minne käy tuulen ilmassa tie? Minne käy tuulen ilmassa tie? Minnekkä myrskyt, merien aallot, viimeinkin vie?

Missä on pilven hautausmaa? Missä on pilven hautausmaa? Kerroppa missä taivahan tähti levätä saa?

Ihminen minne, minnekkä hän? Ihminen minne, minnekkä hän? Minnekkä rientää ihmisen henki, tiedätkö sen?

 

Jotakin ihan kamalaa on sattunut. Kenellekään ei soisi oman lapsensa kuolemaa, ja nyt niin on tapahtunut - ihan lähellä. Sydämestä puristaa ja itku tulee vähän väliä. Erään Mammakeidaslaisen 4-vuotias tytär on kuollut. Terve ja iloinen tyttö, kävi torstai-iltana nukkumaan ja nukkuu nyt ikiunta. Syytä ei tiedetä, ei vain herännyt aamulla. Äiti odottaa toista lastaan, joka tulee syntymään suuren surun keskelle. Lapsi ei koskaan saanut tuntea isosiskoaan. Ahdistaa.

 

Tänään tuli taas omituinen olo. Näin pari päivää sitten hyvän ystäväni, joka kertoi isänsä kuolleen kaksi kuukautta sitten. Ystäväni on aina ollut todella läheinen isänsä kanssa ja suru on suuri. Seuraavana päivänä sain kuulla tästä lapsen kuolemasta, ja asia on tietysti pyörinyt mielessä koko ajan. Tänään luin muiden blogeja, joissa käsiteltiin tätä samaa aihetta - kaikki ovat tietysti järkyttyneitä ja surullisia. Yhdessä blogissa taas kerrottiin, miten erään tutun lapsi oli kaatunut grilliin, ja - onneksi - selvinnyt aika vähin vammoin. Seuraavaksi luin sähköpostista, että Mammakeitaan alakerrassa on ollut tulipalo. Mammakeitaan tilat ovat säästyneet, vaikkakin haisevat savulle ja ovat parhaillaan tuuletuksessa. Kaikki tämä tapahtui taas samassa rötäkässä. 

Ennen Micon syntymää oli myös eräs päivä, jolloin tämä edellä mainittu ystäväni sai kouluun puhelun, jossa kerrottiin hänen isällään olevan syöpä. Pahimman laatuinen, elinaikaa ei luvattu edes puolta vuotta. Ystäväni luhistui täysin ja huusi tuskaansa. Tuskan näkeminen kosketti suuresti myös meitä ympärillä olleita. Samana päivänä sain puhelun, jossa kerrottiin erään tuttuni kuolleen, nukkuneen yöllä pois. Samana päivänä tuli myös jokin kolmas tieto, jota en nyt millään pysty muistamaan. Tämän jälkeen minun oli pakko soittaa äidilleni ja kysyä, onko kaikki kunnossa. Tuli todellakin pelottava olo. Tänään sain samanlaiset vilunväristykset, tuntuu että kaikki paha sattuu aina samalle päivälle.

Jarno kävi äsken varmistamassa että Mico on kunnossa. Emme ole tehneet sitä enää moneen kuukauteen; ennen kävimme aina vähän väliä kurkkimassa makuuhuoneen ovella että Mico nukkuu rauhassa. Olo on niin levoton...