Voih, anteeksi etten ole käynyt ilmoittelemassa meistä mitään! En edes tajunnut että viimeisestä päivityksestä on noin paljon aikaa, olen unohtanut koko blogin melkein tyystin! Olette kovasti käyneet kyselemässä kuulumisiamme, enkä ole mitään huomannut...

Meille kuuluu ihan tavallista arkea; sain kaksi uutta hoitolasta viime syksynä ja elämä on ollut työtä kotosalla, harrastuksia ja Herceptin-tiputuksia kolmen viikon välein. Bondronaatti (luustolääke) on tauolla hampaani juurihoidon takia, mutta se ei haittaa, koska alkuvuodesta kävin kuvauksissa jotka kertoivat että luuston tilanne on oikein hyvä, ja maksassa ei näkynyt yhtään etäpesäkettä! Tämä ei siis tarkoittaa sitä että syöpä olisi kokonaan pois maksasta (sitä se ei koskaan voi olla), vaan sitä ettei siellä ole yhtään etäpesäkettä joita kuvantamisella voitaisiin havaita. Erittäin hyvä tilanne siis, vaikkakin itse käyn ihan puolella teholla enkä jaksa paljoakaan ylimääräistä työn lisäksi.

Liikuntaa haluaisin kovasti edes vähän harrastaa, mutta voimia siihen ei löydy. Äitini kanssa olemme nyt sopineet että alamme yhdessä liikkua edes kerran viikossa, jotta minun on helpompi saada itseni liikkeelle. Äitinihän muutti viime syksynä samaan kaupunkiin kanssamme, ja vieläpä ihan lähelle. Ilman häntä en ehkä pystyisi tekemään omaa työtäni, sillä hän tulee meille aina hoitamaan kaikkia neljää lasta kun minun on käytävä lääkäreissä, tutkimuksissa ja tiputuksissa. Mieluiten tietysti viettäisin ihanaa aikaa lasteni kanssa ja nauttisin elämästä, mutta eipä sitä rahattomana oikein pysty nauttimaan. Tämä perhepäivähoitajan työ on nyt paras vaihtoehto tähän tilanteeseen, jotta saan olla lasteni kanssa kotona ja tienata vähän rahaa. Lapsilla on näin kotona kaverit, ja nyt he ovat vihdoin sinut sen kanssa että saavat joka päivä jakaa huomioni kahden muun lapsen kanssa.

Meidän perheestä tulee muuten syksyllä pieni dokumenttipätkä Ylelle, kuvaukset aloitettiin eilen. :) Ilmoittelen täällä kun tiedän milloin tulee ulos!

Yritän päivitellä blogia vähän useammin kuin kerran vuodessa! ;)